Laki ja oikeus -LEX ET IVS

Säätytalo Helsingissä 

Helsingin vanha hallinnollinen keskusalue on minulle jo opiskeluajoilta tärkeää seutua. Sieltä melko läheltä Senaatintoria löytyy myös Säätytalo, kaunis historiallinen rakennus autonomisen Suomen ajoilta.

Viime syksynä tarkastelin rakennuksen fasadia, jota uljaat pylväät kannattelevat. Fasadin veistoksissa on kuvattuna keisari pitämässä neuvoa kansansa kanssa. Neljä pylvästä edustanevat neljää koolle kutsuttua säätyä: aatelisia, papistoa, porvaristoa ja talonpoikia. Säätyjen pilarit jäävät kahden mahtipylonin väliin, jotka on myös nimetty latinaksi: Toisessa lukee laki ( LEX ) ja toisessa oikeus ( IVS ). Valistuneen itsevaltiaan hallitsema Suomen suuriruhtinaskunta halusi uskoa lain ja sen oikeudenmukaisen tulkinnan varaan koko julkisen hallinnon, kansallisen elämänsä.

Minusta historiallisen rakennuksen sanoma valistuksen ajoilta on edelleen melko yleispätevää, kun pohdimme eettisiä kysymyksiä kansan ja yksilöiden elämässä. Vanhan tuomarinohjeen sanoin voimmme todeta: "Se, mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan." Sekä lakimiehille että meille tavallisillekin kansalaisille on ajoittain kiusallisenkin tuttua, että yrityksistä huolimatta laki ei aina tavoita oikeutta. Siksi tarvitaan jatkuvaa keskustelua lakien oikeudenmukaisuudesta tässä ja nyt. Säätytalon fasadi kuvaa juuri tuota dialogia.

Kaikki eettinen ajattelu, myös kristillinen etiikka, elää toisaalta tutkaillen verrattain pysyviä arvoja ja toisaalta niiden toteutumista tässä ajassa. Kristittynä olen sitoutunut Raamatun ilmoittamiin käsityksiin oikeasta ja väärästä. Pappina ja uskonnon opettajana olen niitä vuosien ajan myös tottunut nuorille opettamaan. Raamatun eettisten ohjeiden soveltaminenkin vaatii toisaalta tulkintaa ja tulkinta edellyttää vuoropuhelua.

Pastori Pentti Tepsa

Sanasotaa vai vuoropuhelua, dialektiikkaa vai dialogia

Ihmisen elämää voi kuvata matkana. Kun menen katsomaan lapsuuden maisemia pieneen lappilaiseen kylään, kotijärven rannalle, teen usein tiliä eletystä ja koetusta. Taas kävin siellä marraskuussa. Sattuvasti nyt marraskuussa vietetään myös tilinteon pyhää: tuomiosunnuntaita, joka on nykyiseltä nimeltään Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Miltä elämä näyttää matkan tässä vaiheessa?

Tuomio tai tilinpäätös herättää pelkoa, välitilinpäätöskin. Silti on turvallista ymmärtää, että kaikesta on tehtävä tili. Lopulla matkaa asioiden todellinen laita tulee esiin.

Joskus opetin kommunistisessa järjestelmässä kasvaneita nuoria. Heille oli opetettu, ettei lopullista totuutta asioista ole olemassakaan: On vain vastakohtien taistoa, dialektiikkaa. Heitä oli vaikeaa saada ymmärtämään vuoropuhelun jaloa taitoa. Opettelimme luottamaan siihen, että totuutta voidaan lähestyä ymmärtävän vuoropuhelun kautta, asioita selvitellen ja totuudellisuuteen sitoutuen. Raamatun julistus meitä kaikkia kohtaavasta tuomiosta kuninkaamme edessä muistuttaa siitä, että totuus voittaa dialektiikan.

Raamatussa Danielin kirjan 7. luvussa kuvataan viimeistä tuomiota: "Kun minä sitä katselin, istuimet asetettiin paikoilleen, ja Ikiaikainen istuutui. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Hänen luotaan lähti liikkeelle tulinen virta. Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat häntä, miljoonat seisoivat odottaen hänen edessään. Oikeus asettui istumaan, ja kirjat avattiin." (Dan. 7:9-10)

Ajatus peljättävästä Kristuksen tuomioistuimesta elää kirkon liturgisissa rukouksissa ja erityisesti ripissä. Synnintunnustuksessa ja synninpäästössä eletään jo ennalta jokaisessa messussa läpi viimeinen tuomio. Kristuksen sovintokuoleman ja riemullisen ylösnousemuksen tähden saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi. Saamme tehdä matkaa lapsen lailla.

Pastori Pentti Tepsa