keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Sanasotaa vai vuoropuhelua, dialektiikkaa vai dialogia

Ihmisen elämää voi kuvata matkana. Kun menen katsomaan lapsuuden maisemia pieneen lappilaiseen kylään, kotijärven rannalle, teen usein tiliä eletystä ja koetusta. Taas kävin siellä marraskuussa. Sattuvasti nyt marraskuussa vietetään myös tilinteon pyhää: tuomiosunnuntaita, joka on nykyiseltä nimeltään Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Miltä elämä näyttää matkan tässä vaiheessa?

Tuomio tai tilinpäätös herättää pelkoa, välitilinpäätöskin. Silti on turvallista ymmärtää, että kaikesta on tehtävä tili. Lopulla matkaa asioiden todellinen laita tulee esiin.

Joskus opetin kommunistisessa järjestelmässä kasvaneita nuoria. Heille oli opetettu, ettei lopullista totuutta asioista ole olemassakaan: On vain vastakohtien taistoa, dialektiikkaa. Heitä oli vaikeaa saada ymmärtämään vuoropuhelun jaloa taitoa. Opettelimme luottamaan siihen, että totuutta voidaan lähestyä ymmärtävän vuoropuhelun kautta, asioita selvitellen ja totuudellisuuteen sitoutuen. Raamatun julistus meitä kaikkia kohtaavasta tuomiosta kuninkaamme edessä muistuttaa siitä, että totuus voittaa dialektiikan.

Raamatussa Danielin kirjan 7. luvussa kuvataan viimeistä tuomiota: "Kun minä sitä katselin, istuimet asetettiin paikoilleen, ja Ikiaikainen istuutui. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Hänen luotaan lähti liikkeelle tulinen virta. Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat häntä, miljoonat seisoivat odottaen hänen edessään. Oikeus asettui istumaan, ja kirjat avattiin." (Dan. 7:9-10)

Ajatus peljättävästä Kristuksen tuomioistuimesta elää kirkon liturgisissa rukouksissa ja erityisesti ripissä. Synnintunnustuksessa ja synninpäästössä eletään jo ennalta jokaisessa messussa läpi viimeinen tuomio. Kristuksen sovintokuoleman ja riemullisen ylösnousemuksen tähden saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi. Saamme tehdä matkaa lapsen lailla.

Pastori Pentti Tepsa


2 kommenttia:

  1. Kiitos jälleen ajatuksia herättävästä blogista!Ajattelen, että totuus on kova sana, liian iso ihmisen omistettavaksi. Vuoropuhelussa häivähtää parhaimmillaan valonsäde jumalallisesta ja salatusta totuudesta.

    VastaaPoista
  2. Terve ja kiitos Jussi. Ajattelen samalla tavalla vuoropuhelusta. Itse olen kokenut, että usko perimmäiseen totuuteen auttaa jotenkin rehtiin vuoropuheluun,sitä ei tarvitse huutamalla, pakottamalla tai yleensäkään omilla lihaksilla voittaa.

    VastaaPoista