Seurakunnan työn perusta on levossa ja rauhassa

Lomamatkallamme Kyproksella tutustuin paikalliseen roomalaiskatoliseen pappiin. John oli arabi ja kotoisin Betlehemistä. Raamatun maiden ja kielten harrastajana löysin hänen kanssaan paljon keskusteltavaa. John myös osoitti raamatullista ja itämaista vieraanvaraisuutta tarjoten minulle lammaspaisti-illallisen hyvin orintaaliseen tapaan.

Isä John (Johannes) osoittautui vahvaksi rukouksen mieheksi. Olen usein kokenut, että roomalaiskatolisilla ystävilläni on vahva rukoushiljaisuuden perinne, vahva spiritualiteetti. John tunsi jonkin verran luterilaisia ja kehui puolestaan: "You lutherans, you are so good in organizing things". Hän oli huomannut, että luterilaiset kirkot olivat hyvin järjestäytyneitä. Itse Lutheria hän piti hyvänä roomalaiskatolisena teologina.

Onneksi John ei ollut lujasti organisoitunut. Hän oli rukouksen ja läsnäolon mies, minuakin varten. Vaikka luterilaiset seurakuntamme usein kukoistavat organisaatioina ja niissä on hyvin järjestäytynyttä toimintaa, jään usein miettimään sisältöä. Onko meillä aikaa miettiä, keskustella yhdessä ja olla läsnä toisillemme? Onko monitouhuisuus jyrännyt alleen rukoushiljaisuuden?

Maailmamme muuttuessa entistä kiireisemmäksi ajattelen, että kirkon työssä on uskollisesti lähdettävä liikkeelle levosta ja rauhasta käsin. Sitä on hiljaisuuden perinne.

Pastori Pentti Tepsa