Teos on omaelämäkerrallinen. Sillä on asiaproosan lisäksi myös kertomataiteellinen - oikeastaan romaanin luonne. Filosofis-katsomuksellisena tietokirjana se sisältää kunnioitettavan määrän lääketieteellistäkin asiatietoa, mutta se edustaa myös hyvää amerikkalaista kertomisen perinnettä. Se siis puhuttelee tieteenfilosofisesti ja koettelee maailmankatsomuksen rajoja, mutta on lisäksi mukaansa tempaavaa luettavaa.
Neurokirurgi Eben Alexander kertoo kirjassaan oikeastaan kaksi suurta ihmettä: parantumisensa tappavan vaarallisesta aivokalvontulehduksesta sekä ihmeenomaisen vaelluksensa todellisuudessa, jota hän kuvaa kuolemanjälkeiseksi elämäksi. Ammattikuntansa edustajana tohtori Alexander oli tottunut hahmottamaan todellisuutta materialistisesti, mutta nuo seitsemän päivää koomassa muuttivat hänen oman todellisuudenkäsityksensä täysin.
Aivojen kuorikerroksen lamautuminen aivokalvontulehduksen seurauksena aiheutti hänelle kooman, jonka aikana Eben Alexander väittää kuitenkin tietoisuutensa jatkaneen aktiivista olemassaoloaan. Aivotutkijana hän on tottunut ajattelemaan, että tajunta ja tietoisuus ovat aivojen toiminnan tulosta, mutta sairautensa ajalta hän muistaa kokeneensa täysin tietoista elämää, vaikka hänen aivonsa eivät toimineetkaan kokemusten vaatimalla tavalla. Mielenkiintoista on kirkon rukouspiirin merkityksen kuvaaminen lääkärien ja hoitajien työn rinnalla.
Vakavan sairautensa ajalta Eben Alexander muistaa vaeltaneensa toisissa ulottuvuuksissa ja nähneensä sekä manalan että taivaan. Matkallaan hän kohtasi enkeleitä ja Jumalan. Näillä kokemuksilla oli äärimmäisen positiivinen ja hoitava vaikutus ja hän sanoo oppineensa sellaisen määrän asioita, että niiden sisäistäminen kestänee loppuelämän. Tärkein viesti ihmisten kielelle yhteen sanaan tiivistettynä oli: "rakkaus". Näinä levottomina aikoina tuntuu hyvältä, että kirjassa vakuutetaan hyvän lopulta voittavan kaikilla todellisuuden tasoilla.
Aivotutkija Eben Alexander haastaa kirjallaan nykyiset tieteelliset yritykset selittää kuolemanrajakokemukset vain aivojen tuottamana mielihyväpommituksena ennen lopullista sammumista. Onko kysymys luotettavasta todisteesta kuolemanjälkeisestä elämästä, jäänee lukijan harkittavaksi. Kokemus on subjektiivinen. Vaikka sille ei antaisikaan ehdotonta tieteellistä todistusvoimaa, jää kuitenkin ihmettelemään ällistyttävän ilmiön merkitystä. Se kiistämättä vähintään kyseenalaistaa silkan materialismin ja antaa vihiä kaiken takana olevista ulottuvuuksista. Tunnetasolla lukijan mieleen jää levollinen "tartunta" taivaasta.
Kristitylle Raamattu sisältää kaiken tarvittavan tiedon taivaasta. Siinä mielessä emme kaipaa uutta ilmoitusta, Raamatun ja Kristuksen tunteminen riittää. Yhden ihmisen omakaohtaisenna todistuksena kirja on kuitenkin puhutteleva muistutus rukouksesta ja iankaikkisesta elämästä.
Pentti Tepsa
vt. kirkkoherra
Kemijärven seurakunta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti