Jumala etsii meitä ja kaipaa yhteyteensä
Lapset leikkivät mielellään piilosilla oloa. Muistat varmaan itsekin pihapiirin jännittävät piiloleikit. Taaperoiden kanssa onnistuvat kätkeytymisjutut ihan sisätiloissakin. Kätkeytyminen ja suojautuminen ovat ihmisen ikiaikaisia vaistoja. Toisaalta löydetyksi tuleminen ja nähdyksi tuleminen ovat ihmisen syvimpiä tarpeita.
Miten varjella lapsia ja nuoria maailman pahuudelta? Tekisi mieli piilottaa tai laittaa suojaan. Meitä saattaa hätkähdyttää sota ja väkivalta uutisissa, mutta raakuuksia tapahtuu myös ihan lähellä. Huumeisiin ja niihin kytkeytyvä rikollisuus on kuolemanvakavaa todellisuutta joillekin suomalaisillekin nuorille ihan tällä hetkellä. Huumeisiin kytkeytyvät kuolemantapaukset vievät nuoria valitettavasti myös meidän keskuudessamme.
Tässä ”elämän piiloleikissä” Jumala etsii meitä yhteyteensä. Raamatun syntiinlankeemuskertomuksessa (1. Moos. 3) Jumala kysyy ihmiseltä: Missä olet? Oikea vastaus meille jokaiselle on: Tässä olen, auta minua. Jumala kaipaa meitä jokaista rakkautensa ja hyvän tahtonsa kohteeksi. Pakomatkaan ei ole syytä.
Raamatun mukaan Jumala on salattu, mutta Hän ilmoittaa itsensä ihmisille erityisesti Raamatun sanassa ja Jeesuksessa Kristuksessa. Tarkoitus on, että ihmiset etsisivät yhteyttä Luojaansa ja pyrkisivät Hänen tahtonsa mukaiseen, hyvään elämään. Raamattu puhuu myös niin kutsutusta yleisestä ilmoituksesta: Luoja ilmoittaa itsensä luomakunnassa ja ihmisten omissatunnoissa. Meitä lähestytään monelta suunnalta.
Kristillisen uskon mukaan tunnustamme, että pyhä, kolmiyhteinen Jumala toimii kolmessa roolissa. Me esimerkiksi siunaamme Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tässäkin tietenkin lähestymme Jumalan salaisuutta ihmisen ajallisen kielen avulla. Tärkeintä ei olekaan määritelmän tai olemuksen perimmäisen salaisuuden käsittäminen, vaan Luojamme pelastavan toiminnan ymmärtäminen omakohtaisesti.
"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16) Tämän kaiken omistamiseen meitä kutsuu Pyhä Henki.
Pentti Tepsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti