Eikö elämä ole tarkoitettu hyväksi? Pitääkö huonoja juttuja vain sietää?

Sekä yksityiselämän että työelämän ihmissuhteissa on toisinaan auttanut ajatus, että ei huonoja asioita ihmissuhteissa tarvitsekaan jaksaa. Koska jokainen ihminen ansaitsee ihmisenä rakkautta, kunnioitusta ja hyväksyntää, on näihin perusasetuksiin  palattava aina. Tämä sääntö koskee myös minua. Myös minä olen arjessa ansainnut rakkautta, kunnioitusta ja hyväksyntää. Toki kärsivällisyyden hyvettä voi harjoitella, mutta se ei saa muuttua perusoletukseksi. Sietäminen ja venyminen ei voi olla pääsääntö.

Ikäviin ilmiöihin voi puutttua sanallisesti kertomalla, miksi jokin asia ei ole ok. Esihenkilönä voi joutua napakastikin puuttumaan. Se voi joskus vaatia rohkeutta. Ehkä voimaa ja lujuutta saa, jos ymmärtää syvällisesti, että armo ja rakkaus kuuluvat sekä minulle että toisille ihmisille.

Toinen asia on sitten se, että elämä ja ihmissuhteet haastavat jatkuvasti. Opiksi ottaminen ja kärsivällisyys on siis tarpeen. Silti arjen pääsääntö on, että sinä ja minä ansaitsemme Jumalan rakkautta ja armoa elämäämme. Emme saa jäädä huonojen tilanteiden loukkuun, vaikka elämä ei ruusuilla tanssimista olisikaan. Huolenpito omista tarpeista, unesta ja ravinnosta auttaa myös sisäisen lempeyden säilyttämisessä.

Pentti Tepsa

Suomessa on pidetty hyveenä oman kansan edun unohtamista ja se on mielestäni paha virhe.

Kansainvälinen ja monenkeskiseen sopimuskulttuuri on kuulemma pienten valtioiden etu. Monelta osin näin varmaan onkin. Kansainvälisin sopimuksin luodaan myös pienille valtioille turvallista ja oikeudenmukaista ympäristöä.

Mutta oman kansan etua ei saisi unohtaa, sillä sopimisen kulttuuri lakkaa toimimasta, jos oman puolen pitäminen laiminlyödään. Ei kaupankäynnissäkään pärjätä, jos ei omaa voittoa varmisteta. Vai väittääkö joku, että voittoa tavoitteleva kaupankäynti on vahingollista?

Vinoutumat edunvalvonnasssa johtavat välistävetoihin eli hyödyn ottaa se, joka hoksaa ja kerkiää. Hyötyjä voi olla kansainvälinen rikollisuus tai yksittäiset niskan päälle pyrkivät valtiot. Erityisesti länsimaisten demokraattisten valtioiden sinisilmäistä hyväuskoisuutta käyttävät hyödyksi diktatoriset ja kyyniset valtiot sekä ideologiat. Pidän esimerkiksi islamismia ja kommunismia selvästi vaarallisempina kuin paljon parjattua ”laitaoikeistoa”, vaikka ei äärioikeiston suhteenkaan kannata silmiään ummistaa.

Hämmästyttävintä on väkivaltaisten ja orjuuttavien aatteiden ja järjestelmien pukeutuminen hyvyyden kaapuun. Rajojen valvontaa pitäisi heikentää ihmisoikeuksien vuoksi ja tällä hyödytetään oikeasti maailman tuottoisinta, rikollista bisnestä eli ihmiskauppaa. Vapauden nimissä osoitetaan mieltä yhden aikamme julmimman terrorijärjestön Hamasin hyväksi. Jopa YK:n alaiset järjestöt yrittävät väittää mustan valkeaksi, ihmisoikeuksien kanssa puuhailevat kyynisimmät diktatuurit.

Globaalisti valhe näyttää naamioituvan totuudeksi, eikä naamioita ole riisuttu. Kun suomalaisia pitäisi herätellä käytännölliseen ja rehelliseen ajatteluun, meitä tuuditetaan julkisin varoin edelleen sinisilmäisyyteen. Pitkään Suomessa on pidetty hyveenä oman kansan edun unohtamista ja se on mielestäni paha virhe. Kansallinen löperyys ei auta loppujen lopuksi ketään, vaan on pelkästään hyvien ihmisten huijaamista pahojen hyväksi. 

Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö pitäisi harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Pitäisi vain ymmärtää se, että maailma on suurempi ja kavalampi kuin usein kuvittelemme.

Rukoillessa Jumalan kirkkaus tulee lähelle.

Heinäkuussa kesä on kirkkaimmillaan ja vedet lämpimillään. Kelpaa käydä uimassa tai vaikkapa vain lekotella auringon lämmössä. Sateella voi vetäytyä sisälle tunnelmoimaan ja sadetta pitämään niin kuin ennenvanhaan heinälatoihin mentiin suojaan odottamaan sateen lakkaamista. Kirkastussuntain sanoma Kristuksen muodon muuttumisesta vuorella muistuttaa meitä myös rukoushiljaisuuteen vetäytymisestä ja siihen sisältyvästä muutoksen mahdollisuudesta.

Julkisen toimintansa käännekohdassa Jeesus nousi vuorelle rukoilemaan. Hän otti mukaansa läheisimmät opetuslapsensa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin. ”Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa. Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan.” (Luuk. 9:29-32)

Myös kristityn elämässä muutos liittyy rukoukseen. Jumalan maailma kirkastuu meille Jumalan sanan ja rukoukseen hiljentymisen kautta. Aivan samoin kuin opetuslapset näkivät Vanhan testamentin pyhiä, Mooseksen ja Elian, mekin voimme kohdata Jeesuksen ja koko Jumalan maailman rukoushiljaisuudessa. Kohtaaminen ja kuuleminen on avain muutokseen.

Opetuslapset taisivat välillä nukahtaakin. Havahtuessaan taas valveille ryhtyi Pietari vaihteeksi aktiiviseksi. Kun Mooses ja Eila näyttivät olevan lähtemässä, halusi Pietari heidän jäävän heille rakennettaviin taloihin:”Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: "Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.” (Luuk. 9:33)

Rukoushiljaisuudessa on hyvä olla ja se saattaa joskus jopa nukuttaa. Hyvä on myös, että läsnä on ennen eläneiden pyhien muisto. Silti yksi on tärkein: ”Pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!"” (Luuk. 9:35) 

Uuden liiton välimies on Vapahtaja Herra Jeesus. Kristukseen, ristille ja Golgatalle me suuntaamme katseemme myös rukoushiljaisuutta etsiessämme. Silloin me löydämme myös tyhjälle haudalle ja ylösnousemuksen aamun todellisuuteen. Muistathan käydä ainakin muutaman kerran katsomassa, miltä kesäinen aamu tuntuu luonnossa. Siinäkin on kirkastumisen ja ylösnousemuksen iloa.

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra

Ikuisen kuninkaan lähettiläät —apostolit

 

Sydänkesän aikaan ajoittuu apostolien päivä. Silloin muistamme Jeesuksen Kristuksen lähettiläitä, aivan erityisiä raamatullisia apostoleita, mutta myös jokaista kristittyä jumalanvaltakunnan sanantuojaa. Kristillinen julistus on kuin kaunis kukinto, jonka terälehdet avautuvat keskuksesta käsin. Julistuksen keskuksessa on aina evankeliumi Jeesuksesta.

Suurin osa UT:n kirjeteksteistä eli epistoloista on apostoli Paavalin kirjoittamia. Hän on kristinuskon merkittävin lähetystyöntekijä, pakanain apostoli. Pelkästään nuoria seurakuntia opastamaan tarkoitettujen kirjeidensäkin perusteella Paavali on kirkon merkittävin teologinen opettaja, joka voimallisesti todistaa Herrasta Jeesuksesta ja Hänen viisaudestaan, voimastaan ja rakkaudestaan.

Paavali oli entiseltä nimeltään Saulus, joka tulee heprealaisesta nimestä Saul, se tarkoittaa kysyttyä. Kohdattuaan Kristuksen näyssä Damaskon tiellä hän aloitti kuitenkin uuden tien Jeesuksen seuraajana ja lähettiläänä. Hän otti nimekseen Paavali (kreik. Paulos), joka tarkoittaa pientä, vähäistä, sillä hän oli ennen kääntymystään vainonnut Jeesukseen uskovia.

Paavali esittelee työtään nuorelle Timoteukselle kiitosrukouksen muotoon puetussa tekstissä: "Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa, vaikka olin ollut herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän armahti minut, koska epäuskoni tähden en tiennyt, mitä tein." (1. Tim. 1:12-13). 

Paavali oli saanut lähes täyden kirjanoppineen eli grammateuksen koulutuksen. On arvioitu, että se vastaisi suurinpiirtein nykyisenlaajuista oikeustieteen ja teologian tohtorintutkintoa. Yleensä tähän yllettiin vasta yli 40-vuotiaana. Kilvoittelijana Paavali oli hyvin sitoutunut farisealainen ja nautti uskonnollisten piirien arvostusta. Tästä syystä nuori ja oppinut Saulus Tarsolainen eli myöhempi Paavali halusi puolustaa hänelle opetettua hengellisyyttä vainoamalla Jeesukseen uskovia ja Hänen seuraajiaan. Jeesus Kristus kuitenkin ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä ja muutti hänen mielensä. Entisestä vainoajasta tulikin Kristuksen julistaja.

 

Apostoli Paavali kertoo itse olevansa esimerkki Jumalan armosta ja rakkaudesta kaikkia Jeesukseen uskovia kohtaan: "Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan. Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän. Ikuiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle Jumalalle kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti! Aamen." (1. Tim. 1:14-17) 

Pentti Tepsa, Kemijärven kirkkoherra

Kesäyön aurinkoa Kemijärvellä

Juhannuksena muistamme erämaan profeettaa — Johannesta.

 

Meillä Suomessa Juhannus on kesän korkein juhla, jonka säätä povataan ahkerasti. Toivesää olisi aurinkoinen ja sateeton. Koiranleuat toivottelevat mielellään vähälumista juhannusta. Lapista muistankin erään lapsuuden juhannusaaton, jolloin tuli hiukan räntää. Sitä ei juuri surtu, vaan valkoinen maa tarjosi mahdollisuuden iloisiin ja erikoisiin kesäleikkeihin.

 

Profeetta Jesajalle (Jes. 45:8-12) sade merkitsi Jumalan luovaa ja elämää ylläpitävää toimintaa. Kuivalle ja kuumalle maalle sade oli Herran pelastava lahja. Elämä versoi esiin. Tämä on vahva vertauskuva uskonelämälle. Samoin käy, kun Luojan oikeudenmukainen tahto toteutuu ihmisten keskellä: tapahtuu muutos. Ihmisen pelastus saattaa merkitä ihan käytännöllistäkin kuoleman vaarasta selviytymistä. Itse olen useammankin kerran selvinnyt pahasta vaaratilanteesta, kun Herra varjeli. Vielä merkittävämpi on se iankaikkinen pelastus, jonka Jeesuksen ristin kautta saamme omistaa.

 

Juhannuksen juhlan sankari on Johannes kastaja. Hän oli se huutavan ääni erämaassa, joka valmisti tietä Herralle. Johanneksen saarna oli ankaraa parannussaarnaa: Ihmisten tuli hylätä synti ja tehdä parannuksen hedelmiä. (Luuk. 3:8) Vanhan testamentin profeettojen tapaan Johannes neuvoi rehelliseen ja oikeudenmukaiseen elämään, mutta kaikkein tärkeintä oli uutinen messiaasta. Kristus olisi se todellinen pelastus, joka kastaisi Pyhällä Hengellä ja Tulella. ( Luuk. 3:16)

Erityisesti juhannuksena lappilainen suvimaisema pysäyttää miettimään luomakuntaa. Talven tyhjyyden jälkeen kesän lämpö on kutsunut esiin elämää: pihamaan pihlajat kukkivat ja linnut laulavat. Rastaspariskunta kasvattaa taas poikastaan, joka jo villinä juoksentelee pensasaidan vierustaa. Ihmisen on hyvä tunnistaa luonnon rytmit myös itsessään, ei kannata taistella niitä vastaan. Erityisesti tarkoitan syvää huokausta, joka tuntuu sukupolvesta toiseen, kun Luonto puhuu Luojastaan. Se ei puhu hylkäämisestä, vaan todistaa kutsusta rakkauteen. Rikkoutunut saa jättäytyä lepoon Hänen käsiinsä, joka pystyy tekemään ehjäksi jälleen.

 

Rukoilevan ihmisen on hyvä muistaa kiittää Taivaan Isää siitä, että Hän ottaa Jeesuksen sovituskuoleman tähden yhteyteensä lapsensa, sellaisenkin, jota synti on pettänyt ja joka on uupunut omaan yrittämiseensä. Kolmiyhteisen Jumalan: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen läsnäolo saa sydämessämme versomaan uutta kasvua, joka ei ole omaamme – vaan suuren Savenvalajan taitavan käden työtä.

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra

Jumala etsii meitä ja kaipaa yhteyteensä

 Jumala etsii meitä ja kaipaa yhteyteensä

Lapset leikkivät mielellään piilosilla oloa. Muistat varmaan itsekin pihapiirin jännittävät piiloleikit. Taaperoiden kanssa onnistuvat kätkeytymisjutut ihan sisätiloissakin. Kätkeytyminen ja suojautuminen ovat ihmisen ikiaikaisia vaistoja. Toisaalta löydetyksi tuleminen ja nähdyksi tuleminen ovat ihmisen syvimpiä tarpeita.

Miten varjella lapsia ja nuoria maailman pahuudelta? Tekisi mieli piilottaa tai laittaa suojaan. Meitä saattaa hätkähdyttää sota ja väkivalta uutisissa, mutta raakuuksia tapahtuu myös ihan lähellä. Huumeisiin ja niihin kytkeytyvä rikollisuus on kuolemanvakavaa todellisuutta joillekin suomalaisillekin nuorille ihan tällä hetkellä. Huumeisiin kytkeytyvät kuolemantapaukset vievät nuoria valitettavasti myös meidän keskuudessamme.

Tässä ”elämän piiloleikissä” Jumala etsii meitä yhteyteensä. Raamatun syntiinlankeemuskertomuksessa (1. Moos. 3) Jumala kysyy ihmiseltä: Missä olet? Oikea vastaus meille jokaiselle on: Tässä olen, auta minua. Jumala kaipaa meitä jokaista rakkautensa ja hyvän tahtonsa kohteeksi. Pakomatkaan ei ole syytä.

Raamatun mukaan Jumala on salattu, mutta Hän ilmoittaa itsensä ihmisille erityisesti Raamatun sanassa ja Jeesuksessa Kristuksessa. Tarkoitus on, että ihmiset etsisivät yhteyttä Luojaansa ja pyrkisivät Hänen tahtonsa mukaiseen, hyvään elämään. Raamattu puhuu myös niin kutsutusta yleisestä ilmoituksesta: Luoja ilmoittaa itsensä luomakunnassa ja ihmisten omissatunnoissa. Meitä lähestytään monelta suunnalta.

Kristillisen uskon mukaan tunnustamme, että pyhä, kolmiyhteinen Jumala toimii kolmessa roolissa. Me esimerkiksi siunaamme Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tässäkin tietenkin lähestymme Jumalan salaisuutta ihmisen ajallisen kielen avulla. Tärkeintä ei olekaan määritelmän tai olemuksen perimmäisen salaisuuden käsittäminen, vaan Luojamme pelastavan toiminnan ymmärtäminen omakohtaisesti.

"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16) Tämän kaiken omistamiseen meitä kutsuu Pyhä Henki.

Pentti Tepsa

Jeesus on luvannut antaa meille rauhansa.

Jeesus sanoo Joh. 14:27: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”

Uskovana sinä olet Jeesuksen rauhantervehdys ja kirje läheisillesi ja yleensäkin ihmisille, joita kohtaat. Rauha eli shalom oli yleinen tervehdys Jeesuksen aikana ja on sitä edelleen. Nykyään ja kai muinaisinakin aikoina voitiin kuulumisia kysyä hepreaksi: Ma shalomcha? Mitä rauhasi? Eli mitä rauhaasi kuuluu?

Inhimillisesti olemme taipuvaisia etsimään rauhaa korvikkeista: etsimme viihdykkeitä tai paneudumme ylenmäärin ruokaan ja juomaan. Joskus joudumme ihan kirjaimellisesti vieraan opin tai uskonnon kietomiksi niin, että yksinkertainen usko Jeesukseen ja ristin täytettyyn työhön jää taka-alalle. Muutos voi olla vähittäistä välinpitämättömyyttä ja turtumista. Vieraantuminen Vapahtajan yhteydestä saattaa tapahtua vaivihkaa kuin etääntyminen hyvästä ystävästä.

Siksi on tärkeää varata aikaa Rauhan Herralle. Kristuksen me kohtaamme sanassa ja sakramenteissa. On tärkeää kuulla Raamatun sanaa ja evankeliumia — itsekin sitä lukemalla harrastaa. Toinen tärkeä on messu ja alttarin sakramentti. Ehtoollisella kohtaamme ja otamme vastaan Jeesuksen.

Ajoittain kysytään, miten päästä alkuun. Miten tullaan uskoon tai palataan Herran luo? Kun polvistut Herran Jeesuksen eteen ja pyydät, että Jeesus tulee elämääsi ja sydämeesi, löydät kestävän rauhan ja läheisen suhteen elävään messiaaseen Jeesukseen. 

Saadaksesi rauhan omantunnon syytöksiltä pyydä anteeksi syntejäsi Jeesuksen ristinuhrin tähden. Koska Jeesus maksoi uhrillaan syntiesi hinnan, saat uskoa syntivelkasi todella maksetuksi. Hänen luokseen me voimme tulla tällä tavalla rukouksessa ihan päivittäin. 

Pentti Tepsa

Raha ratkaisee, mutta ratkaiseeko se kuitenkaan tärkeimpiä asioita?

 

Raha ratkaisee, 

mutta ratkaiseeko se kuitenkaan tärkeimpiä asioita?

Kukapa ei olisi silloin tällöin ollut pienessä rahapulassa. Jotkut nostavat itsensä niukkuudesta väsymättömällä työllä ja säästeliäisyydellä. Joillekin pitkäaikainen köyhyys tuntuu painajaismaiselta kohtalolta, jota ei muuta mikään. Vanhempieni sukupolvi opetteli erityisesti sotien aikana ja sen jälkeen pakostakin selviämään pihistellen. Nälkäkin oli tuttu vieras. Suuriakin maatiloja joutui pakkohuutokauppaan lähes huonon onnen oikusta, ja perheitä joutui mieron tielle. Tänään elämme hyvinvoinnin keskellä, mutta edelleen kurjuutta silti löytyy.

Rikaskaan ei elä ikuisesti. Siitä muistuttaa Raamatun psalmi 49. Elämä itse on arvokkaampaa kuin raha ja omaisuus, sillä aikaa ei ihminen voi ostaa yhtään enempää. Siksi jokainen hetki elämää on mittaamattoman arvokasta. Tästä lähtökohdasta huolimatta monia tärkeitä ratkaisuja tehdään pelkästään taloudellisin perustein. Laskelmoidaan, mitä viivan alle jää? Syrjään jäävät rakkaus, ystävät tai vaikkapa haaveet elämäntehtävästä.

Raha ja omaisuus ei todellakaan voi olla elämän arvokkain asia. Jotakin muuta on oltava. ”Mutta henkeään ihminen ei voi lunastaa, ei hän voi käydä kauppaa Jumalan kanssa. Elämän lunnaat ovat liian kalliit, ne jäävät iäksi maksamatta. Ei ihminen elä ikuisesti, ei hän vältä hautaa.” (Ps. 49:8-10) 

Kirkkoa ja kristillistä uskoa on ajoittain syytetty siitä, että köyhiä opetetaan vain tyytymään osaansa ja rikkaiden annetaan rypeä rahoissaan. On totta, että eräissä hurskausliikkeissä on haluttu seurata Kristuksen köyhyyttä, pidetty sitä esikuvallisena. Toisaalta jo antiikin ajoista lähtien tiedetään upporikkaiden luovuttaneen omaisuuttaan kirkolliseen hyväntekeväisyyteen käännyttyään kristilliseen uskoon. On tärkeää ymmärtää, että henkilökohtainen vauraus on Jumalan lahjaa, se on tarkoitettu käytettäväksi niiden hyväksi, jotka tarvitsevat apua.

 

Isäni toisti usein savotoilla kuultua sananpartta: ”Mikä on kristinuskon ja kommunismin ero? Kommunismissa sanotaan: mikä on sinun on myös minun. Kristitty sanoo: mikä on minun on myös sinun.” Ero vaikuttaa hiuksenhienolta, mutta on aivan ratkaiseva. Marxilainen ajattelu on erehtynyt väärällä tavalla tuijottamaan pelkästään taloudellisiin kysymyksiin ja taloudellisen hyvän jaon tarkasteluun. Rikkailta on otettu väkisin. Siksi reaalisosialismin kokeilut ovat olleet ankeita. Silti pohjoismaisenkin hyvinvointiyhteiskunnan perustan hyväksi on tehty työtä sekä kristillisten arvojen että vasemmistolaisten ja oikeistolaisten ajatusten pohjalta. En ajattele vääränlaista suhdetta mammonaan poliittisena kysymyksenä, vaan syvempänä hengellisenä vinoutumana. Raha ei saisi tulla Jumalan korvikkeeksi.

Elämämme kallein asia on oppia tuntemaan Jeesus Kristus henkilökohtaisena vapahtajana ja pelastajana. Jeesukseen uskoen opimme tuntemaan Taivaan Isän, joka antaa syntimme anteeksi Jeesuksen ristin uhrin tähden ja kutsuu meitä iankaikkiseen kotiin, taivaan kotiin. Tällä ajallisella taipaleellamme me saamme johdattajaksi, puolustajaksi ja lohduttajaksi Pyhän Hengen. Hän pyhittää elämämme niin, että se saa uuden suunnan. Elämämme todellinen aarre on kolmiyhteisen Jumalan läsnäolo.

Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra

Kun jäiset kahleet murtuvat ja vedet saavat virrata vapaina.

Kemijärven läpi virtaava Kemijoki on pääosin vapautunut jäistä, vain yksittäisiä jäälauttoja huilailee virran uomassa. Vietämme helluntaita täällä Kemijärvellä suurten vesien keskellä.

Myös evankeliumissa (Joh. 7:37-39) Jeesus puhuu Jerusalemin temppelialueelle kokoontuneille kuulijoilleen vedestä, tällä kertaa tosin elävästä vedestä, virtaavasta lähdevedestä, jolla on hyvä sammuttaa janonsa. Raamattu tuntee hyvin myös veden tuhoavan voiman myrskyjen ja tuhotulvien yhteydessä. Nyt lehtimajajuhlan viimeisenä päivänä Jerusalemin temppelissä kuitenkin juhlittiin sitä erämaavaelluksen janojuomaa, jota Mooses Jumalan ohjeen mukaisesti löi sauvallaan kalliosta. Vertauskuvallisesti Siiloan altaan lähdevettä kannettiin kultaisessa astiassa temppeliin.

Jeesus ottaa puheensa lähtökohdaksi tuon veteen liittyvän juhlaperinteen ja kutsuu ihmisiä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Näin hän sanoi ääneen sen, mitä hänet kohdanneet ihmiset olivat itsekin todenneet. Herra Jeesus oli opettanut ja parantanut ihmisiä niin, että kukin oli saanut avun hätäänsä. Tämä Vapahtajan sana kuuluu myös meille. Jos tarvitset apua, tule Jeesuksen luokse. Hän sanoo: ” Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." (Joh. 7:38)

Kun sinä lähetät henkesi, se luo uutta elämää. ( Ps. 104: 30 ) Lukiessamme Raamattua on Pyhä Henki mukana jo alussa. Luomiskertomuksessa kuvataan, kuinka Jumalan henki liikkui vetten päällä. Tähän uutta luovaan Henkeen on helppo eläytyä juuri helluntaina keskellä itäisen Lapin maisemia: Kaikki ympärillä herää eloon kevään lämmössä ja auringon valossa. Maisema alkaa kukkia ja vihertyä.

Pyhän Hengen tehtävä on saada sisimpämme kukoistamaan ja tuottamaan hengellistä hedelmää. Hengen hedelmiä ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. ( Gal. 5: 22-23 ) Henki myös varustaa meidät moninaisilla armolahjoillaan, joilla Hän hoitaa paitsi omaa sieluamme myös seurakuntaa ja koko kirkkoa.

Jumalan Pyhä Henki toimii meissä ja saa sijaa meissä luetun ja saarnatun Jumalan sanan eli Raamatun välityksellä sekä pyhien sakramenttien kasteen ja ehtoollisen kautta. Kastamisen ja ehtoollisen vieton yhteydessä on erityinen "epikleesirukous", jossa pyydetään Pyhää Henkeä tulemaan ja täyttämään uskovien sydämet. Hän ei ole jokin kasvoton voima, vaan persoona, kolmiyhteisen Jumalan yhteydessä.

Kemijärven kirkkoherra Pentti Tepsa

Hyvä ja paha viha. Pohdintaa rajat asettavan aggression ja anteeksiantamisen äärellä.

Äärimmäiset väkivallanteot, kuten kouluampumiset, pysäyttävät raa’alla tavalla koko maan. Viimeksi kevään 2024 päivien ylle Suomessa laski surun sumuharso Vantaan Viertolan koulun ampumistapauksen vuoksi. Alakoulun oppilas ampui käsiaseella kuoliaaksi toisen koulunsa oppilaan ja haavoitti vakavasti kahta muuta. Tässäkin murhenäytelmä on laajempi kuin vain nuo laukaukset. Lasten parissa on epäilemättä koettu jotakin ahdistavaa ennen tilanteen kärjistymistä,  varmaan on syitä ja seurauksia. Tapahtunutta on syytä pohtia myös yksilön näkökulmaa laajemmin.

Uutisissa kouluampujan motiivina oli tuoreeltaan esillä, että se oli kosto koulukiusaamisesta. Vaivihkaa tutkinnan edetessä poliisi kuitenkin kertoi, että kysymys oli ehkä lähinnä ”subjektiivisesta” koulukiusaamisen kokemuksesta. Tapauksen syiden varmistuminen jää jatkotutkimusten varaan.

Viha on läsnä jo lasten maailmassa, vaikka toivommekin, että väkivallalta vältyttäisiin. Siksi lastenkin olisi opittava hallitsemaan aggressiotaan, puhumattakaan meistä aikuisista. Kiukku ja viha ovat tunteina ja ilmiöinä hyödyllisiä, sillä niiden avulla asetamme rajoja. Meillä on oltava puhtia ja rohkeutta sanoa, mitä meille sopii tehdä ja mitä ei. Lähimmäisenrakkaus ei tarkoita sitä, että hyväksyy itseä kohdeltavan miten tahansa. Itseänsä saa puolustaa ja apua kannattaa pyytää, jos omia rajoja rikotaan. Silti kostaminen ei kuulu oikeanlaiseen eikä järkevään käytökseen.

Ajatus kaiken maksamisesta takaisin on ihmiselle luontainen. Maksetaan potut pottuina. ”Sitä saa mitä tilaa!” Joissakin elokuvissa taannutaan muinaisten heimoyhteisöjen tasolle, kun filmin sankari kostaa pahiksille. Katsomme ajoittain tällaista viihdettä ja huomaamattamme pian piehtaroimme kostofantasioissa. Sivistyneet kulttuurit ovat kuitenkin asettaneet lain ja oikeuden muodossa korvaavan käytännön yksilön oikeudelle kostaa, sillä jo varhain huomattiin esimerkiksi verikoston tuhoavan elämää varsin laajasti, epäoikeudenmukaisesti ja epäviisaasti.

Raamatun Vanha testamentti pyrkii käskyillään pysäyttämään koston kierteen: ”Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra.” (3. Moos. 19:18) Tämä käsky esitetään alkukielellään hepreaksi nasevassa runomuodossa, joka sisältää myös Jumalan pyhän nimen Jahve. Vertaus itseen muistuttaa siitä, että väkivallan velan maksaja satuttaa samalla itseään. Jumalan esille ottaminen viestii oikeuden tapahtumisen takeena olevasta kaikkivaltiaasta. Kosto on Herran, eikä ihminen saa ottaa sitä omiin käsiinsä.

Uusi testamentti korostaa anteeksiantoa. Siksi Isä meidän —rukouksessakin Jeesus opetti rukoilemaan: ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.” Laajasti ymmärretty lähimmäisenrakkaus velvoittaa siis antamaan anteeksi myös niille, jotka ovat satuttaneet meitä. Jotkut ovat kokeneet tämän myös ahdistavana kohtana, sillä se näyttäisi ehdollistavan anteeksisaamisen ja anteeksiantamisen. Niillä on toki yhteys, mutta alkuun päästäkseen ei kannata asettaa toista ehdoksi toiselle. Useimmiten on vain niin, että saatuaan itse anteeksi haluaa itsekin antaa anteeksi. Lisäksi kun itse antaa anteeksi, pääsee itse vapaaksi ja samalla vapautuu valtavasti energiaa, jota viha on sitonut.

Raamattu ei kuitenkaan kiellä vihastumasta. Rajoja asettava aggressio on elämää suojeleva. Ihmisellä on oikeus kohtuullisesti puolustaa itseään, vaikka viisautensa on myös toisen posken kääntämisen periaatteessa, sillä tappelu ei ole aina paras tapa puolustautua. Aikuinen ihminen joutuu jatkuvasti työskentelemään sisäisesti hallitakseen vihaansa ja pysyäkseen kärsivällisenä. Tähän olisi hyvä saada taitoa ja viisautta jo lapsena. Oppiakseen näitä tunnetaitoja lapset tarvitsevat läsnä olevia aikuisia lähipiiriinsä.

Pentti Tepsa, Kemijärven kirkkoherra