torstai 27. maaliskuuta 2025

Kuntavaalit Kemijärven kaupungissa - elinvoimainen ja turvallinen Kemijärvi

 






Olen ehdolla kevään 2025 kuntavaalissa Kemijärven kaupungissa, sit. PS 23.

Kemijärvellä tulee toimia yhdessä lähimmäisten, luonnon ja perusarvojen puolesta. Vaikka jokaisen ihmisen yksilölliset vapaudet ovat tärkeitä, on syytä herätä vaalimaan myös yhteistä hyvää, niin että kaikilla Kemijärven asukkailla on hyvä elää ja asua kaupungissamme nyt ja tulevaisuudessa.


Tänä vuonna minulla tulee täyteen kolmekymmentä vuotta papin uraa. Evankelis-luterilainen kirkko ja seurakuntatyö ovat minulle rakkaita ja tärkeitä. Kirkon palveluksessa olen saanut olla mukana ihmisten iloissa ja suruissa. Kristillinen usko on minulle voimavara.


Olen aina seurannut tiiviisti yhteiskunnallista keskustelua. Historian harrastajana tutkin mielelläni myös asioiden taustoja. Menneestä voidaan oppia, vaikka tulevaisuus heittääkin eteemme kierteellä uudenlaisia haasteita. Pysyvintä näyttävät olevan ihmiseen ja elämässä pärjäämiseen liittyvät kysymykset. 


Kuntapolitiikka on numeroita, talousarvioita, ennusteita ja hankalia päätöksiä. Ihmisten hyvinvoinnin vuoksi myös numeroissa pitää olla vastuullinen. Lukujen ympärillä elää paljon tulkintaa ja inhimillistä päättelyä. On tärkeää muistaa kysyä mitä, miksi ja miten.


Ihmisen elämä on ainutkertainen matka yhdessä. Lähimmäisyys ja yhteinen hyvä edellyttävät perusarvoista kumpuavaa ajattelua.


Yksi kimmokkeeni lähteä mukaan vaaleihin oli Kemijärven vesistön ja rantojen suojelu. Suunnitellut pumppuvoimalat uhkaavat Kemijärven maisemia ja elinympäristöä. Näen paikallisella luontoympäristöllä kasvavan arvon seudun ihmisille ja elinvoimalle. 


Meidän on herättävä huomaamaan, miten ainutkertaisessa ympäristössä elämme. Sitä kannattaa kehittää suojellen.


Näistä syistä olen ehdokkaansa vuoden 2025 kuntavaaleissa.



Tärkeitä teemoja kaupungin kehittämisessä

Kaupunginvaltuutettu on kunnan luottamushenkilönä ja päättäjänä paljon vartijana. Kysymys on tietenkin asioista huolehtimisesta yhteistyössä muiden valtuutettujen kanssa samalla tukien operatiivista henkilöstöä vastuidensa hoitamisessa. Luottamus on suomen kielessä arvokas sana.

Mielestäni on tärkeää, että alueen vedet ja metsät sekä luonnonvarat säilyvät seudun asukkaiden omassa hoidossa ja päätösvallassa. Tietenkin myös uudet asukkaat, yrittäjät ja kesämökkeilijät ovat erittäin tervetulleita. Vesien, pohjavesien, maaperän tai muun niin sanotun luonnollisen monopolin päätyminen ylikansallisten markkinavoimien omistukseen ei ole tervettä. Muuten kannatan yksityistä omistusta ja markkinataloutta, kunhan luonnollisilta monopoleilta vältytään.

Kaupunki rakentaa parhaiten tulevaisuuttaan huolehtimalla hyvin lasten ja nuorten asioista. Varhaiskasvatuksen ja kouluopetuksen turvallisuus ja laatu on ensiarvoisen tärkeää. Tämän lisäksi on hyvä huomata, että kasvava vanhusten määrä edellyttää uudenlaista näkemystä. Moni asia on pohdittava ikäihmisten näkökulmasta. Kaikki me vanhenemme ja odotamme hyvää myös elämän ruuhkavuosien jälkeen. Vanhukset ovat yhteisömme voimavara, meille rakkaita ja tärkeitä.


Pentti Tepsa

tiistai 26. marraskuuta 2024

Eikö elämä ole tarkoitettu hyväksi? Pitääkö huonoja juttuja vain sietää?



Sekä yksityiselämän että työelämän ihmissuhteissa on toisinaan auttanut ajatus, että ei huonoja asioita ihmissuhteissa tarvitsekaan jaksaa. Koska jokainen ihminen ansaitsee ihmisenä rakkautta, kunnioitusta ja hyväksyntää, on näihin perusasetuksiin  palattava aina. Tämä sääntö koskee myös minua. Myös minä olen arjessa ansainnut rakkautta, kunnioitusta ja hyväksyntää. Toki kärsivällisyyden hyvettä voi harjoitella, mutta se ei saa muuttua perusoletukseksi. Sietäminen ja venyminen ei voi olla pääsääntö.


Ikäviin ilmiöihin voi puutttua sanallisesti kertomalla, miksi jokin asia ei ole ok. Esihenkilönä voi joutua napakastikin puuttumaan. Se voi joskus vaatia rohkeutta. Ehkä voimaa ja lujuutta saa, jos ymmärtää syvällisesti, että armo ja rakkaus kuuluvat sekä minulle että toisille ihmisille.


Toinen asia on sitten se, että elämä ja ihmissuhteet haastavat jatkuvasti. Opiksi ottaminen ja kärsivällisyys on siis tarpeen. Silti arjen pääsääntö on, että sinä ja minä ansaitsemme Jumalan rakkautta ja armoa elämäämme. Emme saa jäädä huonojen tilanteiden loukkuun, vaikka elämä ei ruusuilla tanssimista olisikaan. Huolenpito omista tarpeista, unesta ja ravinnosta auttaa myös sisäisen lempeyden säilyttämisessä.


Pentti Tepsa

lauantai 27. heinäkuuta 2024

Suomessa on pidetty hyveenä oman kansan edun unohtamista ja se on mielestäni paha virhe.




Kansainvälinen ja monenkeskiseen sopimuskulttuuri on kuulemma pienten valtioiden etu. Monelta osin näin varmaan onkin. Kansainvälisin sopimuksin luodaan myös pienille valtioille turvallista ja oikeudenmukaista ympäristöä.


Mutta oman kansan etua ei saisi unohtaa, sillä sopimisen kulttuuri lakkaa toimimasta, jos oman puolen pitäminen laiminlyödään. Ei kaupankäynnissäkään pärjätä, jos ei omaa voittoa varmisteta. Vai väittääkö joku, että voittoa tavoitteleva kaupankäynti on vahingollista?


Vinoutumat edunvalvonnasssa johtavat välistävetoihin eli hyödyn ottaa se, joka hoksaa ja kerkiää. Hyötyjä voi olla kansainvälinen rikollisuus tai yksittäiset niskan päälle pyrkivät valtiot. Erityisesti länsimaisten demokraattisten valtioiden sinisilmäistä hyväuskoisuutta käyttävät hyödyksi diktatoriset ja kyyniset valtiot sekä ideologiat. Pidän esimerkiksi islamismia ja kommunismia selvästi vaarallisempina kuin paljon parjattua ”laitaoikeistoa”, vaikka ei äärioikeiston suhteenkaan kannata silmiään ummistaa.


Hämmästyttävintä on väkivaltaisten ja orjuuttavien aatteiden ja järjestelmien pukeutuminen hyvyyden kaapuun. Rajojen valvontaa pitäisi heikentää ihmisoikeuksien vuoksi ja tällä hyödytetään oikeasti maailman tuottoisinta, rikollista bisnestä eli ihmiskauppaa. Vapauden nimissä osoitetaan mieltä yhden aikamme julmimman terrorijärjestön Hamasin hyväksi. Jopa YK:n alaiset järjestöt yrittävät väittää mustan valkeaksi, ihmisoikeuksien kanssa puuhailevat kyynisimmät diktatuurit.


Globaalisti valhe näyttää naamioituvan totuudeksi, eikä naamioita ole riisuttu. Kun suomalaisia pitäisi herätellä käytännölliseen ja rehelliseen ajatteluun, meitä tuuditetaan julkisin varoin edelleen sinisilmäisyyteen. Pitkään Suomessa on pidetty hyveenä oman kansan edun unohtamista ja se on mielestäni paha virhe. Kansallinen löperyys ei auta loppujen lopuksi ketään, vaan on pelkästään hyvien ihmisten huijaamista pahojen hyväksi. 


Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö pitäisi harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Pitäisi vain ymmärtää se, että maailma on suurempi ja kavalampi kuin usein kuvittelemme.

lauantai 6. heinäkuuta 2024

Rukoillessa Jumalan kirkkaus tulee lähelle.



Heinäkuussa kesä on kirkkaimmillaan ja vedet lämpimillään. Kelpaa käydä uimassa tai vaikkapa vain lekotella auringon lämmössä. Sateella voi vetäytyä sisälle tunnelmoimaan ja sadetta pitämään niin kuin ennenvanhaan heinälatoihin mentiin suojaan odottamaan sateen lakkaamista. Kirkastussuntain sanoma Kristuksen muodon muuttumisesta vuorella muistuttaa meitä myös rukoushiljaisuuteen vetäytymisestä ja siihen sisältyvästä muutoksen mahdollisuudesta.


Julkisen toimintansa käännekohdassa Jeesus nousi vuorelle rukoilemaan. Hän otti mukaansa läheisimmät opetuslapsensa Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin. ”Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa. Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan.” (Luuk. 9:29-32)


Myös kristityn elämässä muutos liittyy rukoukseen. Jumalan maailma kirkastuu meille Jumalan sanan ja rukoukseen hiljentymisen kautta. Aivan samoin kuin opetuslapset näkivät Vanhan testamentin pyhiä, Mooseksen ja Elian, mekin voimme kohdata Jeesuksen ja koko Jumalan maailman rukoushiljaisuudessa. Kohtaaminen ja kuuleminen on avain muutokseen.


Opetuslapset taisivat välillä nukahtaakin. Havahtuessaan taas valveille ryhtyi Pietari vaihteeksi aktiiviseksi. Kun Mooses ja Eila näyttivät olevan lähtemässä, halusi Pietari heidän jäävän heille rakennettaviin taloihin:”Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: "Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.” (Luuk. 9:33)


Rukoushiljaisuudessa on hyvä olla ja se saattaa joskus jopa nukuttaa. Hyvä on myös, että läsnä on ennen eläneiden pyhien muisto. Silti yksi on tärkein: ”Pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!"” (Luuk. 9:35) 


Uuden liiton välimies on Vapahtaja Herra Jeesus. Kristukseen, ristille ja Golgatalle me suuntaamme katseemme myös rukoushiljaisuutta etsiessämme. Silloin me löydämme myös tyhjälle haudalle ja ylösnousemuksen aamun todellisuuteen. Muistathan käydä ainakin muutaman kerran katsomassa, miltä kesäinen aamu tuntuu luonnossa. Siinäkin on kirkastumisen ja ylösnousemuksen iloa.


Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra


lauantai 29. kesäkuuta 2024

Ikuisen kuninkaan lähettiläät —apostolit

 



Sydänkesän aikaan ajoittuu apostolien päivä. Silloin muistamme Jeesuksen Kristuksen lähettiläitä, aivan erityisiä raamatullisia apostoleita, mutta myös jokaista kristittyä jumalanvaltakunnan sanantuojaa. Kristillinen julistus on kuin kaunis kukinto, jonka terälehdet avautuvat keskuksesta käsin. Julistuksen keskuksessa on aina evankeliumi Jeesuksesta.


Suurin osa UT:n kirjeteksteistä eli epistoloista on apostoli Paavalin kirjoittamia. Hän on kristinuskon merkittävin lähetystyöntekijä, pakanain apostoli. Pelkästään nuoria seurakuntia opastamaan tarkoitettujen kirjeidensäkin perusteella Paavali on kirkon merkittävin teologinen opettaja, joka voimallisesti todistaa Herrasta Jeesuksesta ja Hänen viisaudestaan, voimastaan ja rakkaudestaan.


Paavali oli entiseltä nimeltään Saulus, joka tulee heprealaisesta nimestä Saul, se tarkoittaa kysyttyä. Kohdattuaan Kristuksen näyssä Damaskon tiellä hän aloitti kuitenkin uuden tien Jeesuksen seuraajana ja lähettiläänä. Hän otti nimekseen Paavali (kreik. Paulos), joka tarkoittaa pientä, vähäistä, sillä hän oli ennen kääntymystään vainonnut Jeesukseen uskovia.


Paavali esittelee työtään nuorelle Timoteukselle kiitosrukouksen muotoon puetussa tekstissä: "Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa, vaikka olin ollut herjaaja, vainooja ja väkivallantekijä. Hän armahti minut, koska epäuskoni tähden en tiennyt, mitä tein." (1. Tim. 1:12-13). 


Paavali oli saanut lähes täyden kirjanoppineen eli grammateuksen koulutuksen. On arvioitu, että se vastaisi suurinpiirtein nykyisenlaajuista oikeustieteen ja teologian tohtorintutkintoa. Yleensä tähän yllettiin vasta yli 40-vuotiaana. Kilvoittelijana Paavali oli hyvin sitoutunut farisealainen ja nautti uskonnollisten piirien arvostusta. Tästä syystä nuori ja oppinut Saulus Tarsolainen eli myöhempi Paavali halusi puolustaa hänelle opetettua hengellisyyttä vainoamalla Jeesukseen uskovia ja Hänen seuraajiaan. Jeesus Kristus kuitenkin ilmestyi Saulukselle Damaskon tiellä ja muutti hänen mielensä. Entisestä vainoajasta tulikin Kristuksen julistaja.

 

Apostoli Paavali kertoo itse olevansa esimerkki Jumalan armosta ja rakkaudesta kaikkia Jeesukseen uskovia kohtaan: "Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan. Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin. Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän. Ikuiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle Jumalalle kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti! Aamen." (1. Tim. 1:14-17) 



Pentti Tepsa, Kemijärven kirkkoherra



Kesäyön aurinkoa Kemijärvellä


sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Juhannuksena muistamme erämaan profeettaa — Johannesta.



 

Meillä Suomessa Juhannus on kesän korkein juhla, jonka säätä povataan ahkerasti. Toivesää olisi aurinkoinen ja sateeton. Koiranleuat toivottelevat mielellään vähälumista juhannusta. Lapista muistankin erään lapsuuden juhannusaaton, jolloin tuli hiukan räntää. Sitä ei juuri surtu, vaan valkoinen maa tarjosi mahdollisuuden iloisiin ja erikoisiin kesäleikkeihin.

 

Profeetta Jesajalle (Jes. 45:8-12) sade merkitsi Jumalan luovaa ja elämää ylläpitävää toimintaa. Kuivalle ja kuumalle maalle sade oli Herran pelastava lahja. Elämä versoi esiin. Tämä on vahva vertauskuva uskonelämälle. Samoin käy, kun Luojan oikeudenmukainen tahto toteutuu ihmisten keskellä: tapahtuu muutos. Ihmisen pelastus saattaa merkitä ihan käytännöllistäkin kuoleman vaarasta selviytymistä. Itse olen useammankin kerran selvinnyt pahasta vaaratilanteesta, kun Herra varjeli. Vielä merkittävämpi on se iankaikkinen pelastus, jonka Jeesuksen ristin kautta saamme omistaa.

 

Juhannuksen juhlan sankari on Johannes kastaja. Hän oli se huutavan ääni erämaassa, joka valmisti tietä Herralle. Johanneksen saarna oli ankaraa parannussaarnaa: Ihmisten tuli hylätä synti ja tehdä parannuksen hedelmiä. (Luuk. 3:8) Vanhan testamentin profeettojen tapaan Johannes neuvoi rehelliseen ja oikeudenmukaiseen elämään, mutta kaikkein tärkeintä oli uutinen messiaasta. Kristus olisi se todellinen pelastus, joka kastaisi Pyhällä Hengellä ja Tulella. ( Luuk. 3:16)


Erityisesti juhannuksena lappilainen suvimaisema pysäyttää miettimään luomakuntaa. Talven tyhjyyden jälkeen kesän lämpö on kutsunut esiin elämää: pihamaan pihlajat kukkivat ja linnut laulavat. Rastaspariskunta kasvattaa taas poikastaan, joka jo villinä juoksentelee pensasaidan vierustaa. Ihmisen on hyvä tunnistaa luonnon rytmit myös itsessään, ei kannata taistella niitä vastaan. Erityisesti tarkoitan syvää huokausta, joka tuntuu sukupolvesta toiseen, kun Luonto puhuu Luojastaan. Se ei puhu hylkäämisestä, vaan todistaa kutsusta rakkauteen. Rikkoutunut saa jättäytyä lepoon Hänen käsiinsä, joka pystyy tekemään ehjäksi jälleen.

 

Rukoilevan ihmisen on hyvä muistaa kiittää Taivaan Isää siitä, että Hän ottaa Jeesuksen sovituskuoleman tähden yhteyteensä lapsensa, sellaisenkin, jota synti on pettänyt ja joka on uupunut omaan yrittämiseensä. Kolmiyhteisen Jumalan: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen läsnäolo saa sydämessämme versomaan uutta kasvua, joka ei ole omaamme – vaan suuren Savenvalajan taitavan käden työtä.


Pentti Tepsa

Kemijärven kirkkoherra




lauantai 8. kesäkuuta 2024

Jumala etsii meitä ja kaipaa yhteyteensä




 Jumala etsii meitä ja kaipaa yhteyteensä


Lapset leikkivät mielellään piilosilla oloa. Muistat varmaan itsekin pihapiirin jännittävät piiloleikit. Taaperoiden kanssa onnistuvat kätkeytymisjutut ihan sisätiloissakin. Kätkeytyminen ja suojautuminen ovat ihmisen ikiaikaisia vaistoja. Toisaalta löydetyksi tuleminen ja nähdyksi tuleminen ovat ihmisen syvimpiä tarpeita.


Miten varjella lapsia ja nuoria maailman pahuudelta? Tekisi mieli piilottaa tai laittaa suojaan. Meitä saattaa hätkähdyttää sota ja väkivalta uutisissa, mutta raakuuksia tapahtuu myös ihan lähellä. Huumeisiin ja niihin kytkeytyvä rikollisuus on kuolemanvakavaa todellisuutta joillekin suomalaisillekin nuorille ihan tällä hetkellä. Huumeisiin kytkeytyvät kuolemantapaukset vievät nuoria valitettavasti myös meidän keskuudessamme.


Tässä ”elämän piiloleikissä” Jumala etsii meitä yhteyteensä. Raamatun syntiinlankeemuskertomuksessa (1. Moos. 3) Jumala kysyy ihmiseltä: Missä olet? Oikea vastaus meille jokaiselle on: Tässä olen, auta minua. Jumala kaipaa meitä jokaista rakkautensa ja hyvän tahtonsa kohteeksi. Pakomatkaan ei ole syytä.


Raamatun mukaan Jumala on salattu, mutta Hän ilmoittaa itsensä ihmisille erityisesti Raamatun sanassa ja Jeesuksessa Kristuksessa. Tarkoitus on, että ihmiset etsisivät yhteyttä Luojaansa ja pyrkisivät Hänen tahtonsa mukaiseen, hyvään elämään. Raamattu puhuu myös niin kutsutusta yleisestä ilmoituksesta: Luoja ilmoittaa itsensä luomakunnassa ja ihmisten omissatunnoissa. Meitä lähestytään monelta suunnalta.

Kristillisen uskon mukaan tunnustamme, että pyhä, kolmiyhteinen Jumala toimii kolmessa roolissa. Me esimerkiksi siunaamme Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tässäkin tietenkin lähestymme Jumalan salaisuutta ihmisen ajallisen kielen avulla. Tärkeintä ei olekaan määritelmän tai olemuksen perimmäisen salaisuuden käsittäminen, vaan Luojamme pelastavan toiminnan ymmärtäminen omakohtaisesti.


"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Joh. 3:16) Tämän kaiken omistamiseen meitä kutsuu Pyhä Henki.


Pentti Tepsa